Vanhemman valmistautuminen separaatiotilanteisiin mentalisaation valossa

Miten vanhempi valmistautuu tuleviin separaatiotilanteisiin taaperoikäisen lapsensa kanssa, kun lapsi on siirtymässä kotihoidosta varhaiskasvatukseen? Miten eri keinoin vanhempi pyrkii ratkaisemaan selviytymistään uudessa tilanteessa, joka herättää usein vanhemmassa etukäteen epäilyksen tunteita. Miten vanhemman mentalisaatiokyky näyttäytyy tässä pienen lapsen ensimmäisessä siirtymävaiheessa?

Pyrin väitöskirjatutkimuksessani tuottamaan uudenlaista tietoa ja ymmärrystä siitä, miten vanhemman ja varhaiskasvatuksen ammattilaisen mentalisaatiokyky voivat toimia lapsen kehitystä suojaavina tekijöinä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen 10–24kk ikäisillä lapsilla. Tutkimusaineistoni on kerätty kunnallisista päiväkodeista videointiin, haastatteluihin, standardoituihin ja ei-standardoituihin mittareihin perustuvilla menetelmillä. Ensimmäisen osatutkimukseni aineisto perustuu vanhempien haastatteluihin ennen lapsen siirtymää varhaiskasvatukseen. Tässä tekstissä esitellään tutkimusaineiston fenomenografisen analyysin tuloksena alustavia havaintoja.

Siirtymävaihe on ikkuna vanhemman mentalisaatiokykyyn stressaavassa tilanteessa

Siirtymävaiheet ovat lapsen oppimisen kannalta keskeisiä tilanteita, joiden onnistumisella tai epäonnistumisella on pitkäaikainen vaikutus lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen. Tähänastinen tutkimustiedon valossa meillä on vain vähän tietoa siitä, miltä ei-riskiryhmään kuuluvan vanhemman mentalisaatiokyky näyttää arkisessa usein stressiä aiheuttavassa siirtymävaiheessa (ekologinen validiteetti).

Vanhemman mentalisaatiokyky vaihtelee

Vanhemman mentalisaatiolla tarkoitetaan toimintana vanhemman kykyä havainnoida, yhdistää ja tarkastella käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja – omia sekä lapsen. Se sisältää kyvyn nähdä lapsi omana yksilönään, erillisenä vanhemmasta varhaisista vaiheista lähtien. Mentalisaatio on kehityksellinen saavutus ja se vaihtelee samallakin ihmisellä eri tilanteissa. Väsymys, stressi ja kiihtynyt mielentila vaikuttavat mentalisaatiokykyymme sitä heikentäen. Kuormittavissa tilanteissa meitä auttaa, jos pystymme tuomaan vähemmän tietoisia mielentiloja tietoisiksi, koska silloin pystymme niihin vaikuttamaan. Mentalisaatiokykyyn liittyy myös sen sietämistä, ettei kaikkea voi ymmärtää eikä varsinkaan varmuudella tietää (”not knowing”). Mieli pysyy tällöin avoimena, vastaanottavaisena ja valmiina korjaamaan virhetulkintoja.

Epävarmuus voi auttaa vanhempaa

Vanhemman epätäydellisyys voi pakottaa hänet ponnistelemaan ja kehittymään, koska vanhemmuuden kehitys harvoin lepää yksin varmuudessa. Ollessamme varmoja jostain tulevasta ja lukitessamme yhden polun, emme pysty enää tekemään itse tilanteessa tarvittavia havaintoja lapsesta ja säilyttämään kosketuksen omiin tunteisiin, ajatteluun ja muuttamaan käyttäytymistämme tilanteen mukaan. Vanhemman mentalisaatiokyky sisältää riittävän yhteyden todellisuuteen, jolloin hän pystyy ennakoimaan haastavia tunteitaan ja samalla tunnistamaan realistiset riskit.

Mentalisaatio näyttäytyy inhimillisenä

Vanhemman arkinen kyky mentalisaatioon stressiä aiheuttavassa tilanteessa näyttäytyy tutkimusaineistossani kyvyltä istahtaa hetkeksi alas penkille yhdessä epävarmuuden tunteen kanssa. Vanhemman epävarmuus vaikutti valjastuvan osalla vanhemmista heidän pyrkimykseensä säilyttää tunnusteleva asenne tulevaan, jarruttaa omia nopeita päätelmiä ja erityisesti haluna yrittää tehdä havaintoja lapsesta ja itsestä uudessa tilanteessa. Lisäksi vanhemmat pohtivat muun muassa omaa kontrollin tarvettaan, oman ajattelun jumiutumista sekä lapsen ja omien vaikeiden tunteiden sietämistä – miten he onnistuvat laittamaan tulevassa tilanteessa omat hankalat tunteensa hetkeksi sivuun ja

keskittymään lapseen. Vanhempien mentalisoivalle ajattelulle oli tyypillistä erilaisten vaihtoehtoisten mielikuvien maalailu tulevasta separaatiotilanteesta ja tulevan siirtymävaiheen näkeminen askeleittain etenevänä prosessina – lapsen luottamus tulee rakentumaan vaiheittain.

Juuri näitä valmiuksia pieni lapsi tarvitsee vanhemmaltaan kehityksensä tueksi hänen ensimmäisessä siirtymässään kotoa uuteen ympäristöön – vanhempaa, joka puntaroi, jarruttaa, kokeilee, suhtautuu tulevaan luottavaisesti ja haluaa jakaa yhteistä kokemusta lapsensa kanssa.

Lopuksi

Elämme ajassa, jossa koronavuodet ja Euroopan sotatilanne heijastuvat väkisinkin ulkoisina epävarmuustekijöinä turvallisuuden kokemuksiimme ja epävarmuuden tunteisiimme. Lisäksi siirtyminen hyvinvointialueille pohdituttaa erityisesti sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia. Vanhemmuudessa epävarmuus voidaan kuitenkin nähdä pientä lasta suojaavana tekijänä, kun sen kokeminen on riittävän turvallista. Me ammattilaisina voimme tukea vanhempia säilyttämään heidän yksilöllistä ja inhimillistä tapaansa suhtautua lapsiperheen stressaaviin elämänvaiheisiin, kuten siirtymiin, koska rohkeus elää niiden äärellä on arvokasta pienelle lapselle.

Nina Mellenius

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Turun yliopiston Sote-akatemiasta, jonka jonka tutkimustyötä Alli Paasikiven Säätiö on rahoittanut.

Kirjallisuus:

Bateman, A. & Fonagy, P. (2012). (Eds.). Handbook of mentalizing in mental health practice. VA, USA: American Psychiatric Publishing.

Camoirano, A. (2017). Mentalizing makes parenting work: A review about parental reflective functioning and clinical interventions to improve it. Frontiers in Psychology, 8(1–12).

Kalland, M., Fagerlund, Å, von Koskull, M., and Pajulo, M. (2016). Families First: The development of a new mentalization-based group intervention for first-time parents to promote child development and family health. Prim. Health Care Res. Dev. 17, 3–17.

Slade, A. (2005). Parental reflective functioning: An introduction. Attachment & Human Development, 7(3), 269–281.