Väestöliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen arvioi lapsilisäuudistuksen olleen iso askel ”vain vähävaraisiin kansanluokkiin rajoittuneesta työväenmenestyspolitiikasta koko kansaan kohdistuvaan nykyaikaiseen sosiaalipolitiikkaan”.
Perhepoliittiset etuudet pohjustivat universaalia sosiaalipolitiikkaa
Suomen kansaneläkejärjestelmän synty vuonna 1937 oli pieni askel kohti kaikki kansalaiset kattavaa universaalia sosiaalipolitiikkaa. Varsinainen harppaus otettiin 1. lokakuuta 1948, kun 1 167 300 lasta – kaikki alle 16-vuotiaat kansalaiset saivat oikeuden lapsilisään.
Taloudellisesti päätös oli merkittävä sekä perheille että valtiolle. Mikään muu uudistus ei ennen eikä jälkeen ole ollut suhteessa yhtä kallis. Lapsilisät olivat 10 prosenttia valtion menoista 1949.
Ratkaisu toteutti monia vähälle huomiolle jääneitä periaatteita, jotka kannattaa palauttaa mieleen. Aina kannattaa kurkistaa niihin arvoihin ja periaatteisiin, jotka ovat olleet uudistusten perustana. Kun taas puhutaan perhepolitiikasta, lähtökohtien mieleen palauttaminen on vielä tärkeämpää.
Äidinpalkasta lapsilisäuudistukseen
Lapsilisissä ohjaavin pyrkimys oli perheellisten ja perheettömien tuloerojen tasoittaminen. Se oli iso periaatteellinen valinta, kuten oli myös uudistusten ulottaminen kaikkiin alle 16-vuotiaisiin – eikä etuuden myöntäminen vain työsuhteeseen sidottuna palkanlisänä.
Politiikassa voi puhua momentumista – oikeasta hetkestä, johon on osattava tarttua. Väestöliitto osasi tarttua hetkeen ja yhdistää periaatteitaan lapsilisäjärjestelmään.
Väestöliitossa ei oltu kuitenkaan haaveiltu kertarysäyksellä toteutettavasta lapsilisäjärjestelmästä. Perheellisten ja perheettömien tulontasauksessa oli ajateltu lähdettävän liikkeelle kaikki äidit kattavasta äitiysvakuutuksesta. Lapsilisäjärjestelmää olisi kehitetty pienin askelin 1943 säädetyn perhelisälain pohjalta ja näiden rinnalla olisi ajettu äidinpalkkaa, jolla olisi osoitettu arvoa äitien kotona tehdylle työlle.
Äidinpalkka oli sodanjälkeisessä suuren syntyvyyden Suomessa ymmärrettävänä ja kannattava peruste. Aluksi lapsilisä miellettiin ja oikeutettiin korvauksena hoivatyöstä. Perustelu jalostui vähitellen kaikille lapsille kuuluvaksi, mutta äidille maksettavaksi etuudeksi.
Lapsilisäjärjestelmän synnyssä Väestöliitto sai läpi kaksi keskeistä periaatettaan: 1) Valtio tunnusti perheellisten ja perheettömien tulontasauksen tarpeen. 2) Ratkaisu edusti universaalia sosiaalipolitiikkaa ja irrotti väestöpolitiikkaa sosiaalihuollosta sekä siihen liitetystä tarveharkinnasta.
Väestöliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen arvioi lapsilisäuudistuksen olleen iso askel ”vain vähävaraisiin kansanluokkiin rajoittuneesta työväenmenestyspolitiikasta koko kansaan kohdistuvaan nykyaikaiseen sosiaalipolitiikkaan”.
Etuudet kaikille kansalaisille
Kaikkiin kansalaisiin ulottavat etuudet legitimoivat valtiota ja sen ylläpitämää sosiaalipoliittista järjestelmää. Kaikki kansalaiset saivat jotakin vastineeksi maksamistaan veroista.
Olennainen osa perheettömien ja perheellisten tulojen tasoittamista oli myös tulonjakopolitiikan ja kulutuskysynnän yhteys. Toisin sanoen tuohon aikaan vielä hyvinkin radikaali käsitys sosiaalipoliittista etuuksista kansantalouden vahvistajana.
Lapsilisien universaaliuteen kytkeytyi tärkeä periaate. Siinä ei ollut köyhäinavusta tuttua tarve- ja tuloharkintaa, ei viranomaisten arviointia eikä kontrollia. Näiden toimenpiteiden kohteeksi joutunutta seurasi leimautuminen; pahimmillaan nöyryytyksen tunne ja itsekunnioituksen mureneminen.
Tunne oli lapsuudesta tuttu lehtolapsena syntyneelle Vieno Johannes Saarelle, eikä aika ollut hävittänyt sitä V. J. Sukselaisenkaan mielestä. Universaalit jaettavat etuudet merkitsivät irtautumista tarveharkinnasta ja leimautumisesta.
Perhepoliittiset tuet tulevaisuudessa
On selvää, että lähivuosina perhepoliittisia tukia ja uudistetaan. Siinä työssä kannattaa vilkaista taaksepäin, palauttaa mieleen ratkaisuja aikanaan ohjanneet arvot ja tavoitteet.
Omassa ajassamme kiinnostavuus luodaan aivan liian usein aiheiden tarkastelusta vain yhdestä näkökulmasta. Moninaiset aiheet yhdestä näkökannasta tarkasteltuna yksinkertaistavat totuutta ja pohjustavat vastakkainasetteluja.
Pitäisi olla päinvastoin: yksi aihe monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna lisäisi ymmärrystä monen totuuden samanaikaisuudesta.
-Pekka Perttula
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Alli Paasikiven Säätiön hallituksen puheenjohtaja.
