Alli Paasikiven Säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 9.11.2022 kulttuurihankeapurahaa 18 hakijalle. Myöntöjen yhteissumma on 70.000 euroa. Onnittelut apurahansaajille!
Rahoitus myönnettiin seuraaville hakijoille:
- Vekkuliteatteri Ry: ”Ilonhetket – suuntaa, merkitystä ja toivoa ukrainalaisten ja suomalaisten lasten ja perheiden yhteisistä kohtaamisista.” 4000 e
- Tampereen taidekasvatusyhdistys ry: ”Haastavissa elämäntilanteissa oleville perheille suunnattujen yhteisöllisten taidetyöpajojen ja toiminnallisen Meidän Lohikäärme -ulkoilmateoksen toteuttaminen kolmen yhdistyksen yhteistyönä Tampereella kesällä 2023.” 4000 e
- Yhteiset Lapsemme ry: ”Phen menge kaalo -näyttelyn valmistamiseen Suomen romanien lastensuojelun historiasta ja kokemuksista, yhteisöllistä perhekulttuurista sekä romaninuoria kannattelevista tekijöistä itsenäiseen elämään sijaishuollosta siirryttäessä.” 4000 e
- Aalto Elina: ”Addiktioita käsittelevän näytelmän Älä rakasta minua humalassa dramatisointi nuorille ja esitysten yhteydessä järjestettävien työpajojen suunnittelu.” 4000 e
- Autere Hanni: ”Työskentelyapuraha kiusaamista käsittelevän musikaalin säveltämiseen”. 2 500 e
- Engblom Hanna-Mari: ”Tunnetaitokirja lapsiperheille”. 4000 e
- Erjossaari Nina: ”RAKKAUSALLERGIAA – kiertävän musiikkiesityksen ja osallistavan keskustelu-tapahtuman valmistamiseen nuorille ja heidän perheilleen lastensuojelun yksiköihin ja peruskoulujen yläasteille.” 4000 e
- Gauffin Julia: ”Moniaistisen ja monitaiteisen lasten näyttämöteoksen valmistaminen ja esityskiertueen toteuttaminen”. 4000 e
- Haapala Jyrki: ”Siirtymää, luopumista ja kodin yhteisön merkitystä kuvaava elokuvaprojekti”. 4000 e
- Hoppari Fanni: ”Kaikenikäisten musiikkikurssin järjestäminen Haukiputaan Lomakoti Onnelassa”. 4000 e
- Kovanen Paula: ”Minä&Sinä -projektin toteuttamiseen, jonka tavoitteena on taiteen keinoin edistää nuorten tunnekasvatusta, rohkaista heitä itse reflektointiin ja vähentää kouluissa tapahtuvaa kiusaamista ja eriarvoisuuden kokemusta”. 3500 e
- Kultturiyhdistys Kielo ry: ”Lapsiperheiden ja maahanmuuttaja perheiden hyvinvoinnin edistäminen kulttuurin keinoin” 4000 e
- Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry: ”Perhekuljeskelu: kokemusmatkoja keskustaan ja lähiöihin”. 4000 e
- Louhivuori Ronja Ramona: ”Työskentely Tätä voi vielä käyttää (työnimi) -esityksen parissa”. 4000 e
- OSIRIS teatteri: ”Tanssi- ja musiikkiesitysten esityskiertue eri ikäpolville yhdessä.” 4000 e
- Perheidenpaikka ry: ”Neljä vuodenaikaa – Yhteinen elonpiiri”. 4000 e
- Riihimäen nuorisoteatteri: ”Teatteritoimintaa Ukrainalaisille lapsille ja nuorille”. 4000 e
- United Northern Skaters ry: ”Taitoluistelijat Saduissa -jääsatu koululais- ja päiväkotiesitykset lämmittäminen ja esitykset Kiuruvedellä, sekä kokoaminen Leppävirran jäähalliin. Lisäksi ulkojäillä esitettävät koosteet Saduissa – jääsatu näytöksestä.” 4000 e
Muita uutisia
Kuukauden Alli: Building a Bridge of Trust for Afghan Families in Finland
When we think of Finland, we often picture a utopia of equality. It consistently ranks as one of the world’s most "women-friendly" nations. But for many immigrant women, there is a shadow behind the light.
Lue lisää
Alli Paasikiven säätiön hankeapurahahaku uudistuu
Alli Paasikiven säätiön kulttuuri- ja kehittämishankeapurahat yhdistyvät yhdeksi uudeksi hankeapurahojen kokonaisuudeksi. Uudistus astuu voimaan vuoden 2026 syksyn apurahaussa, joka on avoinna 14.9.-5.10.2026.
Lue lisää
Tutkimusapurahat 2026
Alli Paasikiven säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 16.4.2026 yksitoista tutkimushankeapurahaa, yhteissummaltaan 310 000 euroa. Lämpimät onnittelut apurahansaajille!
Lue lisää
Säätiöiden yhteisavustuksella toteutetaan tänä vuonna 197 luontoretkeä
Säätiöiden yhteisavustuksella toteutetaan tänä vuonna 2026 197 luontoretkeä. Mukaan pääsee lähes 10 000 osallistujaa. Tukea myönnettiin eri puolille Suomea, yhteensä 159 000 euroa.
Lue lisää
Kuukauden Alli: Kun väkivaltailmoitukset lisääntyvät mutta tutkinnat eivät – mitä lapsi hyötyy rikosprosessista?
Kun asenteet ovat tiukentuneet ja tieto väkivallan haitallisuudesta lisääntynyt, on samalla vahvistunut tarve puuttua epäilyihin tehokkaammin. Tämä on tarkoittanut poliisin ja rikosprosessin roolin kasvua väkivallan selvittämisessä.
Lue lisää
Palautekysely tutkimusapurahaa hakeneille
Haitko apurahaa vuoden 2026 tutkimusapurahahaussa? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään toimintaamme.
Lue lisää
Vuoden 2026 tutkimusapurahaku on päättynyt
Alli Paasikiven säätiön vuoden 2026 tutkimusapurahahaku on päättynyt, saimme taas erittäin mielenkiintoisia hakemuksia tärkeistä aiheista. Suuret kiitokset kaikille hakijoille!
Lue lisää
Kuukauden Alli: Kun vanhempi sairastaa - kuka tukee lasta?
Kun vanhempi sairastaa psyykkisesti, somaattisesti tai kamppailee päihteiden kanssa, lapsen elämässä korostuvat huolen, vastuun ja epävakauden teemat.
Lue lisää
Avustushaku lasten ja nuorten luontoretkille on auki 18.2.-11.3.2026
TAH-säätiö, Alli Paasikiven Säätiö, Brita Maria Renlundin muistosäätiö, RELEX-säätiö, Urlus-Säätiö ja Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun säätiö ovat avanneet yhteisen avustushaun luontoretkien toteuttamiseksi varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opetuksen ryhmille.
Lue lisää
Apurahainfon diat
10.2. pidetyn apurahainfon diat löytyvät täältä
Lue lisää
30.1.2026 seminaarin tallenne katsottavissa
Alli Paasikiven säätiön perhepoliittinen seminaari - Perheiden monimuotoisuus yhteiskunnassa, järjestettiin 30.1.2026 Tiedekulmassa.
Lue lisää
Kuukauden Alli: Vaikeina aikoina tarvitaan toivoa ja tukea
Säätiökentällä on viime vuosina pohdittu, millä tavoin säätiöt voisivat jatkossa parhaalla tavalla tukea suomalaisen yhteiskunnan toimintaa, vahvistaa demokratiaa ja lisätä ihmisten hyvinvointia. Keskustelu säätiöiden roolista on tiivistynyt entisestään, kun on käynyt ilmeiseksi, että julkinen rahoitus vähenee.
Lue lisää
Säätiön hallituksessa aloittaa kolme uutta jäsentä vuonna 2026
Alli Paasikiven säätiön hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä syyskokouksessa 2025. Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme vuotta kerrallaan.
Lue lisää
Kuukauden Alli: Taloussosiaalityö taloudellisissa haasteissa olevien lapsiperheiden tukena
Köyhyys ja muut talousvaikeudet voivat näkyä lapsiperheiden arjessa moninaisina: esimerkiksi haasteina laskujenmaksussa, ahdistuksena velkojen koroista tai vaikeuksina ostaa terveellistä ruokaa. Perheiden tukeminen on tärkeää, sillä taloudellisilla vaikeuksilla on tutkitusti kielteisiä vaikutuksia sekä lasten että vanhempien hyvinvointiin.
Lue lisää
Tutkimusapurahojen seuraava hakuaika on 9.2.-2.3.2026
Myönnämme tutkimusapurahoja säätiön tarkoitusta edistävien väitöskirjojen ja post doc -tutkimuksien tekemiseen.
Lue lisää
