Miten mahdollistetaan toimintaa, jossa taide voisi avata tilaa monisukupolvisille kohtaamisille ja yhteisöllisyydelle? Voisiko luova toiminta tuoda uudenlaista ymmärrystä ja auttaa käsittelemään kokemuksia, joita perheiden arjessa ei aina ole helppo sanoittaa?
Taidetta ikä kaikki
Miten mahdollistetaan toimintaa, jossa taide voisi avata tilaa monisukupolvisille kohtaamisille ja yhteisöllisyydelle? Voisiko luova toiminta tuoda uudenlaista ymmärrystä ja auttaa käsittelemään kokemuksia, joita perheiden arjessa ei aina ole helppo sanoittaa?
Järjestölähtöisen psykososiaalisen auttamistyön alueella on viime vuosina tullut näkyväksi, kuinka taloudellinen epävarmuus, julkisten palvelujen ruuhkautuminen, mielenterveyden haasteet ja yksinäisyyden kokemukset kietoutuvat yhä useammin toisiinsa. Yhteiskunnallisten tukitoimien ja resurssien vähentyessä kuormittavat ja kriisiytyvät tilanteet usein pitkittyvät ja monimutkaistuvat, siirtäen aiempaa enemmän perheitä haavoittuvampaan asemaan. Tällaisessa tilanteessa sosiaalisesti esteetön ja kynnyksetön tuki sekä yhteisöllisyyttä vahvistavat kohtaavat toimintamuodot eivät ole marginaalisia lisäpalveluja, vaan osa arjen turvallisuutta – hyvinvoinnin ja hyvinvointivaltion perustaa.
Taidetta ikä kaikki -toiminnassa (TaiKa) pilotoitiin ja yhteiskehitettiin luovia menetelmiä vanhemmuuden, perheiden ja monisukupolvisten kohtaamisten tukena. Tavoitteena oli vahvistaa perheiden kulttuurisia voimavaroja ja osallisuutta, tukea vanhemmuutta eri elämäntilanteissa sekä kehittää sellaisia kulttuurihyvinvoinnin käytäntöjä, joita voidaan hyödyntää myös jatkossa kolmannen sektorin, erilaisten yhteisöjen ja ammattilaisten työssä.
Mitä tapahtuu, kun luova toiminta antaa tilaa tulla nähdyksi?
Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä ja yhteisöllistä kokemusta siitä, että taide ja kulttuuri voivat tukea ja lisätä hyvinvointia. Laajasti ymmärrettynä on kyse taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteyksiä tutkivasta ja kehittävästä toimintaympäristöstä, jota voidaan tarkastella myös moniammatillisena ja monisektorisena alueena.
Hyvinvointi rakentuu ekososiaalisesti ihmisten, yhteisöjen, yhteiskunnan ja luonnon keskinäisriippuvuudessa. Perheiden arjessa tämä tarkoittaa, että kuormitus, yksinäisyys tai osattomuus eivät ole vain yksityisiä kokemuksia, vaan ne kytkeytyvät myös taloudellisiin, sosiaalisiin, kulttuurisiin ja ekologisiin reunaehtoihin.
Kulttuurihyvinvoinnin näkökulmasta taide ja kulttuuri ymmärretään osaksi hyvää elämää ja arkea, ei vain erilliseksi harrastukseksi tai palveluksi. Siksi kulttuurinen hyvinvointi liittyy läheisesti myös perheiden sosiaaliseen turvallisuuteen: siihen, onko ihmisellä ympärillään suhteita, tiloja ja yhteisöjä, joissa hän voi tulla kuulluksi ja kokea kuuluvansa joukkoon.
Kokonaisvaltainen monisukupolvinen näkökulma
Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön hyvinvointilähtöisessä viitekehyksessä olennaista on, ettei ihmistä nähdä vain toiminnan kohteena vaan oman arkensa, kokemustensa ja yhteisönsä aktiivisena, vaikuttavana toimijana. Kyse on lasten, vanhempien ja perheiden mahdollisuudesta tulla nähdyiksi kulttuurisina toimijoina ja oikeudesta ilmaista elämäntilanteestaan riippumatta itseään.
Sukupolvien välisen yhteyden ei tarvitse todentua vain sukulaisuuden tai valmiiksi olemassa olevien lähisuhteiden kautta, vaan sitä voidaan tietoisesti rakentaa sellaisten ihmisten välille, jotka eivät ennestään kuulu samaan yhteisöön. Kokonaisvaltaisessa monisukupolvisessa näkökulmassa luova toiminta ei rajaudu vain tietylle kohderyhmälle, vaan se voi auttaa rakentamaan yhteisiä tiloja, joihin erilaisissa elämäntilanteissa olevat voivat osallistua.
Mitä kulttuurihyvinvoinnin toteutuminen moninaisten perheiden arjessa edellyttää?
Tärkeää on, että luova toiminta on sosiaalisesti ja kulttuurisesti esteetöntä eikä edellytä osallistujilta aiempaa taideharrastusta, erityistä osaamista tai valmiiksi vahvaa toimintakykyä. Systeemisen ajattelun mukaisesti mennään myös sinne, missä perheet ja perheenjäsenet jo ovat: neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa, perhekerhoissa, vankiloissa, hoivayhteisöissä, asumisyksiköissä, kirjastoissa ja muissa jokapäiväisen arjen tiloissa. Parhaimmillaan yhteinen luova toiminta tarjoaa tilan, jossa ihminen saa olla enemmän kuin ongelmansa, roolinsa tai elämäntilanteensa.
Jatkossa tarvitaan pysyvämpiä monisektorisen yhteistyön sallivia rakenteita, joissa kulttuurihyvinvoinnin tukeminen ei jää yksittäisten hankkeiden tai ammattilaisten varaan. Tarvitaan myös kokemusasiantuntijoiden, vapaaehtoisten ja vertaisohjaajien tukemista sekä koulutusta ja moniammatillista yhteistyötä, jotta toimintaa voidaan toteuttaa turvallisesti, eettisesti ja osallistujien elämäntilanteita kunnioittaen.
Taide ja kulttuuri eivät ole hyvinvointivaltiossa luksusta. Ne voivat olla yksi konkreettinen ja vaikuttava tapa vahvistaa elämänhallintaa ja sosiaalista osallisuutta erityisesti silloin, kun ihmisen oma ääni on vaarassa jäädä kuulumatta.
-Taru Koivisto
Kirjoittaja on Suomen Valkonauhaliiton pääsihteeri ja Taideyliopiston postdoc-tutkija. Alli Paasikiven säätiö on rahoittanut Suomen Valkonauhaliiton Taidetta ikä kaikki -kulttuurihanketta vuonna 2025.
