Alli Paasikiven Säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 9.11.2022 kehittämishankeapurahaa 14 hakijalle. Myöntöjen yhteissumma on 120.500 euroa. Onnea apurahansaajille!

Rahoitus myönnettiin seuraaville hakijoille:

1. Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattila ry: Kulttuurisen neuvolayhteistyömallin kehittäminen Lapin alueella. 20 000 e

2. Ensi- ja turvakotien liitto ry: Väkivallan, odotus- ja vauva-ajan tai erotilanteen ongelmissa tukea hakeneiden asiakkaiden kertoman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn muutoksen syvempi ymmärtäminen sekä sellaisen tiedon tuottaminen, jonka avulla toimintaa voidaan kehittää ja tehdä vaikuttamistyötä. 8 000 e

3. Lasten Kesä ry: Kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä arjessaan kohtaavien perheiden tukeminen Toimiva perhe -kurssilla systemaattisen tiedonkeruun ja henkilökunnan kouluttautumisen avulla. 4 500 e

4. Mothers in Business MiB ry: Voimavarahautomosta työkaluja äitien uupumuksen ennaltaehkäisyyn ja ruuhkavuosiin vuorovaikutteisen pienryhmätoiminnan keinoin. 8 000 e

5. Ahjolan Setlementti ry: Taloushaltia-hanke, pikavippien vuoksi ylivelkaantuneiden 18-29-vuotiaiden nuorten tulevaisuuden toivon ja taloustaitojen vahvistamiseksi. 8 000 e

6. Amal ry: UMMA2 – yhteisölähtöinen tyttö- ja perhetyön hanke. 8 000 e

7. Non Fighting Generation ry: Varhaisen puuttumisen mallin kehittäminen alakouluikäisten väkivallan vähentämiseen. 8 000 e

8. Phoenix ry: Hanke ukrainalaisperheiden kotoutumisen ja tulonhankinnan tukemiseksi Tampereen seudulla. 8 000 e

9. Suomen Latu ry: Aikaa yhdessäoloon -toimintamallin kehittäminen. 8 000 e

10. Suomen leirikouluyhdistys ry – Lägerskolföreningen i Finland rf.: Kulttuurienvälistä vuorovaikutusta lisäävän leiritoiminnan kehittämisen osahanke. 8 000 e

11. Traumaterapiakeskus ry: Vakautumisryhmä vakavasti varhain traumatisoituneiden äitien tueksi. 8 000 e

12. Turvapaikanhakijoiden tuki ry: Vaikuttava vanhemmuus -hanke. 8 000 e

13. Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry: Materiaalipaketti inklusiivisen seksuaalikasvatuksen toteuttamiseksi 7.-9.-luokkalaisille. 8 000 e

14. Ykkösryhmä ry: RAUHA VS SOTA – STOP KOULUVÄKIVALTA -HANKE -, Biisipajoja koulukiusaamisen käsittelemiseksi peruskoulujen yläasteille. Hankkeen jatkamiseen ja kehittämiseen. Hankkeen suojelija rock-muusikko, lauluntekijä Heikki Salo. 8 000 e

 



Muita uutisia