Kulttuurin merkitys perheiden hyvinvoinnin kannalta

Kulttuurialaa puhuttaa tällä hetkellä hallituksen tuleville vuosille kohdistuvien leikkaukset, jotka kohdistuvat monin osin lapsiin ja nuoriin. Millaista keskustelua säätiöissä käydään?  

Liisa Suvikumpu: Mitään pahaa ei ole vielä tapahtunut, joten tästä ei kannata manata itseään toteuttavaa ennustetta. Kuitenkin, jos käy huonosti, täytyy myös varautua pahimpaan ja miettiä todennäköisiä skenaarioita, joihin eri alojen ihmiset ja instituutiot voisivat tarttua.

Suomi on vanhana sivistysvaltiona rakentanut pitkäjänteisesti julkisen ja yksityisen tahon yhteistyöllä sivistysyhteiskuntaa, joten meillä on ollut vähemmän tarvetta yksityiselle säätiörahoitukselle kulttuurin ja kansalaistoiminnan puolella. Siksi meillä ei ehkä vielä ole parasta mahdollista ymmärrystä siitä, miten myös yksityiset ihmiset, yritykset ja säätiöt voisivat tukea lasten ja nuorten tekemistä ja kulttuuritoimijoita. 

Kulttuuriala ja lasten ja nuorten toiminta liittyvät yhä enemmän toisiinsa, ja ymmärretään, että tarvitaan kaikki tekemään näiden puolesta eikä ketään vastaan. 

Miten tärkeää kulttuuri on perheiden hyvinvoinnin kannalta? 

Rosa Meriläinen: Ihmisenä olemisen lähtökohta on nähdyksi tuleminen. Se on sitä, kun on lapsen kanssa leikkipuistossa ja hän huutaa ”Katso äiti, katso!”. Nähdyksi tuleminen tekee lapsen olemisesta ja elämisestä merkityksellistä. Erilaiset ilmaisun keinot vahvistavat tätä nähdyksi tulemisen tunnetta. On myös tärkeää, että vanhemmat, isovanhemmat ja muut aikuiset käyvät katsomassa päiväkotien ja koulujen kevätjuhlia, joissa lapset esiintyvät. 

Onneksi Suomessa varhaiskasvatus on todella laadukasta ja taidekasvatus osa arkea, esimerkiksi laululeikkien kautta, mutta viime aikoina on ollut paljon keskustelua lukutaidon haasteista. Tämä koskee myös suomen- ja ruotsinkielisiä lapsia, sillä vapaa-ajan lukeminen on vähentynyt radikaalisti. Se vaikuttaa sekä lukutaitoon että kuullun ymmärtämiseen.

Kaikki kulttuurin muodot – olipa kyseessä sitten draama, leikit tai mikä tahansa muu – ovat vuorovaikutuksen ja kommunikaation opettelua. Vaikka joillekin tanssi tai soitto on luontevin itseilmaisun keino, tarvitsemme kuitenkin kaikkien ilmaisumuotojen ymmärrystä, jotta voisimme kohdata toisiamme. Tässä kuntien kulttuurisuunnitelmat ja varhaiskasvatus luovat perustan sille, että voimme olla ihmisiä toisillemme.

Liisa Suvikumpu: Jos vanhemmat eivät kanna vastuuta esimerkiksi lukemisen osalta, on vaikea paikata tätä pelkästään varhaiskasvatuksessa. Ammattimaisuus on toki tärkeää, mutta onneksi Suomessa suurin osa lapsiperheistä käy myös omalla ajalla kirjastoissa. Tämä osoittaa, että monissa perheissä ymmärretään, että kulttuuri ja lukeminen ovat lapsille hyväksi ja kuuluvat hyvään vanhemmuuteen.

Roosan ajatukseen siitä, miten nähdyksi tuleminen liittyy kulttuuriin, on helppo samaistua. Suhde kulttuuriin periytyy, ja vaikka nykyään vanhemmuuteen kohdistuu paljon muitakin paineita, riittää, että lapsen kanssa käydään kirjastossa. Kirjastot ovat edelleen hyvin saavutettavissa suomalaisille, ja se rikastuttaa arkea ilman suorittamista. 

Kynnystä kulttuurin ymmärtämiseen tulisi madaltaa, ja pitäisi myös vähentää erottelua ”arvostetun” ja ”vähemmän arvostetun” kulttuurin välillä. Tämä jokapäiväisen kulttuurin myönteisyys on sitä, mitä haluaisin tuoda lisää Suomeen. Ajatus siitä, että voi valita kauneuden ja kulttuurin joka päivä, on tärkeä. Kaikkien pitäisi saada sellainen elämys lapsuuden ja nuoruuden aikana, joka koskettaa ainutlaatuisella tavalla – joka osoittaa, mihin taide pystyy. Siksi pitää taistella taiteen puolesta.

Rosa Meriläinen: On tutkitusti lapselle todella tärkeää, että näkee vanhempiensa lukevan. Tässä on win-win-tilanne: minä istun sohvalla lempikirjan parissa, ja samalla lapsi näkee, miten keskityn lukemiseen. Tällainen kasvatus tulee maailman helpoiten, jos kotona keskittyminen kirjaan on mahdollista.

Miten säätiöt voivat osaltaan vaikuttaa kulttuurin saavutettavuuteen?

Liisa Suvikumpu: On ollut monia hankkeita, kuten vauvaperheille lahjoitetut kirjat ja koulukirjastoille annetut lahjoitukset, joilla kulttuuria rahoittavat säätiöt ovat voineet tukea myös saavutettavuutta. Nämä ovat tärkeitä tapoja edistää kulttuurin yhdenvertaisuutta. Säätiöt voivat tarttua tällaisiin hankkeisiin ja olla proaktiivisia tuomaan esiin hyviä ideoita, joita yhteiskunnassa tarvitaan. Ei pidä jäädä odottelemaan, mitä hallitus tekee, vaan kaikkien täytyy tuoda hyviä ideoita ja uusia ratkaisuja esiin.

Rosa Meriläinen: Pilvi Kuidun aloite tuoda Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -kirja kaikille Suomen teineille luettavaksi, on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksityinen rahoittaja, Otava, mahdollisti kirjalahjoituksen. Säätiörahoitusta tarvittiin kirjan jakeluun. Meillä on valtavasti osaamista, voimavaroja ja tahtoa tällaisiin tempauksiin, mutta pitkäjänteisen rakenteen etsiminen on aina hankalampaa. 

Millainen lasten kulttuurikasvatuksen tilanne on Suomessa?  

Rosa Meriläinen: Meillä on tällä hetkellä ennennäkemättömän rikas ja kansainvälinen kulttuuri- ja taide-elämä. Vaikka nyt on tulossa melkoiset avohakkuut joihinkin alueisiin Suomessa, kulttuuria jää silti paljon elämään ja koettavaksi. Myös haja-asutusalueilla ihmiset voivat käyttää mielikuvitustaan ja luoda elämysten kokemista omilla tavoillaan.

Liisa Suvikumpu: On hienoja esimerkkejä kunnista ja alueista, joissa on satsattu erilaisiin kulttuuriratkaisuihin myös taloudellisesti. Ymmärryksen jakaminen on silti haasteellista. Missä ovat kuntien vinkkipäivät ja miten neuvot voisivat materialisoitua teoiksi? 

Ihmiset ymmärtävät hyvin, että Suomi on todella iso ja harvaan asuttu maa. Harvaanasuttujen alueiden ihmisille on selvää, että juuri siellä ei ole realistista odottaa täsmälleen samoja kulttuuripalveluita kuin kasvukeskuksissa. Se hahmotetaan hyvin ja toimitaan omista lähtökohdista. 

Rosa Meriläinen: Esimerkiksi Vantaa on jo 1960-luvulta asti upeasti panostanut siihen, miten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä voidaan lisätä taiteen keinoin. Tämä tietenkin vaatii kaupungilta pitkäjänteistä panostusta. Ei riitä vain se, että sanotaan ”Tämä on kaikille.” Tarvitaan paljon vaivaa ja sitoutumista, jotta kaikki perheet saadaan mukaan, erityisesti maahanmuuttajataustaiset tai haavoittuvammassa asemassa olevat lapset. Pääsääntöisesti tämä vaatii kunnalta resursseja, eikä se tule täysin ilmaiseksi. 

Onko kulttuuri kaikkien perheiden saavutettavissa? 

Rosa Meriläinen: Saavutettavuus kulttuurissa on täynnä yksityiskohtia, jotka vaativat osaamista ja resursseja. Suomalainen kulttuurikenttä koostuu pääosin pienistä toimijoista, jotka toimivat rajallisilla resursseilla. Jos heillä on saavutettavuusasioissa edistyksellisyyttä, neuvoisin panostamaan johonkin konkreettiseen saavutettavuusasiaan, kuten vaikkapa ruotsinkielisen viittomakielen huomioimiseen.

Tällä hetkellä pullonkauloja kuitenkin riittää, esimerkiksi kuvailutulkkauksessa. Vaikka alalla on paljon halua kehittää, resurssit eivät aina riitä. Selkokielisten käännösten tekeminenkään ei onnistu kaupallisesti kannattavasti, joten siihen tarvitaan joko säätiöiden tai julkista rahaa, jotta kulttuuri todella kuuluisi kaikille.

Onneksi on olemassa myös hyviä esimerkkejä säätiöiden yhteistyöstä, kuten Amos Rexin taustalla oleva säätiö, joka on tehnyt yhteistyötä Autismisäätiön kanssa. He ovat kehittäneet toimintamalleja siitä, miten tehdä kulttuurista saavutettavampaa autismikirjolla oleville henkilöille. 

Liisa Suvikumpu: Teknologian nopea kehitys vaikuttaa myös saavutettavuuteen ja esimerkiksi selkokieliratkaisuja ja tulkkausta on nykyään helpompaa ja edullisempaa toteuttaa kuin vielä jokin aika sitten. Lapset ja nuoret kokevat olevansa vahvasti osa digitaalista verkostoa, joten meidän tulisi olla aloitteellisia myös sinne sijoittuvissa kulttuuriratkaisuissa, koska siellä olisi paljon voitettavaa ja matalalla riippuvia hedelmiä poimittavaksi.

Rosa Meriläinen: Kulttuurin kuluttaminen on jo tehty digitalisaation ansiosta helpoksi ja edulliseksi, mutta kun siirrytään itseilmaisun puolelle ja taidemuotojen syvempään tutustumiseen, erot perheiden välillä korostuvat. Kaikki kunnat eivät ole kuten Vantaa, jossa on panostettu tähän. Meillä on monenlaista osattomuutta ja perheissä on vakavia taloudellisia tai mielenterveysongelmia ja kasautuvaa huono-osaisuutta. 

Hyvinvointiyhteiskunnan perustaan kuuluu, että kunnissa tulisi pitää huoli siitä, että lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuuksia oman mielen mukaisiin kulttuuriharrastuksiin. 

Teksti: Sanna Ra

Rosa Meriläinen on kirjailija, poliitikko ja KULTA ry:n pääsihteeri. Liisa Suvikumpu on historioitsija ja Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja. Alli Paasikiven Säätiö rahoittaa vuosittain perheiden sosiaalista turvallisuutta edistävää kulttuuritoimintaa. Vuoden 2024 apurahahaku on auki 2.10. asti. Aiempina vuosia rahoitetut hankkeet löytyvät: https://allinsaatio.fi/apurahat/myonnetyt-apurahat/